Teknologia ja yksinäisyys – miehiset vaihtoehdottomuudet

Nelikymppinen Joyce Vincent löydettiin kotoaan Lontoon asunnosta vasta kaksi vuotta sen jälkeen kun hän oli kuollut. Haju ja julkinen järkytys olivat melkoisia. Italialaisen elokuvan tekijän Michaelangelo Antonionin mukaan syynä tällaiseen tilanteeseen ovat internet, dvd-elokuvat, matkapuhelimet ja ladattavat musiikkisoittimet, jotka varastavat täydellisesti kuulo- ja näköaistiemme huomion. Vaikka tajuntaamme tunkeutuisi jotakin avunpyyntöön liittyvää, voimme aina kuvitella sen olevan osa digiteknologian tuomaa taustakohinaa. ”Onneksi” kaukosäädin palauttaa meidät pelottavasta todellisuudesta kuitenkin takaisin virtuaalisuuteen.

Vuoden 2006 valtakunnallisessa sotilasparaatissa 6. joulukuuta sotaveteraani nousi istumapaikaltaan ja käveli ohimarssissa kulkevan panssarivaunun alle. Tilanne tuli täytenä yllätyksenä niin paraatiin osallistuneille kuin sen järjestäjillekin. Tapahtuman näkivät monet niin valtakunnallisen televisiolähetyksen kuin kotitekoisen matkapuhelinvideon kautta. Asiasta kertoi myös suomalainen lehdistö. Tapahtuma herätti kuitenkin kummastusta.

On teoriassa mahdollista, mutta käytännössä hyvin epätodennäköistä, että suomalaisissa medioissa olisi tehty tietoisesti yhteinen päätös siitä, että sotaveteraanin itsemurhaa ei “lähdetä lietsomaan asialla” ja tuottamaan merkityksiä vastoin sosiaalidemokraattista hegemoniaa. Asian uutisointia ei ehkä voi syyttää suppeamerkityksellisyydestä. Uutinen kerrottiin uutisena ajassamme, jolloin uutisissa ei ole mahdollista luoda syvällisempää tai vaihtoehtoista merkityksenantoa. Uutisoinnissa on usein kyse vain siitä, että tiettyjä asioita nostetaan yhteisöllisesti näkyväksi. Voidaan tietenkin kysyä onko pelottavaa, että tapauksessa ei juurikaan nähty vanhoja tai uusia mahdollisia tulkintoja yhteisöllisyydestämme. Tapaus ei herättänyt keskustelua veteraanien arvosta puoleen tai vastaan. Vanhuksen liha sanalla sanoen imaisi itsensä panssarivaunun teräkseen ilman, että kuohulasi kädessämme värähti.

Veteraanin itsemurhan voi mieltää kuuluvan samojen teemojen ryhmään kuin uutinen siitä, että Suomessa joukko nuoria miehiä jää yhteiskunnan instituutioiden ulkopuolelle. Veteraanin itsemurhassa oli kysymys myös siitä, miten miehen tarinaa voidaan tuottaa mediassa. Yleinen ymmärrys arkkimiehen tarinasta on se, että mies haluaa menestyä – nainen vastaavasti haluaa pysyä kauniina – ja tietyllä tapaa uutisoinnitkin rakentuvat tarinoiksi. On löydettävä mies, joka viittaa miehen tarinaan joko menestykseen tai katastrofiin. Joissain oudoissa ja meille yhä vaikeammin havaittavissa kohdissa, kuten 6.12.2006, tapahtuu kuitenkin niin, että mies voi sekä menestyä (sotaveteraani) ja samalla ajautua omaan tuhoonsa (vanhuksen yksinäisyys). Sodassa sankariksi tullut on ehkä menettänyt terveytensä ja lapset ovat jättäneet hänet yhteiskunnan armoille, me emme sitä kuitenkaan tiedä, mutta kysymme voisiko näin olla. Miten tämä rakennetaan tarinaksi, jonka hyvää tarkoittava yhteisö voi ymmärtää? Tällaiset irrationaaliset tarinat kuuluvat osaksi miehen elämää, mutta eivät osaksi median tuottamaa tarinaa. Sosiaalidemokraattinen hegemonia Suomessa perustuu ”kaikkien parhaaksi” -ajatusmalliin kieltäen miehen irrationaalisten tarinoiden yhteisölliselle olemassa olemisen. Suomalaisessa koulujärjestelmässä ja urheilujärjestelmissä on olemassa kaksi mallia pojille: Jorma Ollila tai Matti Nykänen.

Suomea johtavat suuret ikäluokat ovat vallankahvassa ja tuottavat kansallisen metakertomuksen siitä, mikä on oikea tapa nähdä ja kuulla. Veteraaneista tuotetaan informaatiota vain tyyliin, että veteraaneista ei pidä puhua pahaa. 1970-luvulla nuoruuttaan eläneet suuret ikäluokat vaativat maanpuolustuksen ja militarisoitumisen poistamista. Tähän liikehdintään eivät kuitenkaan veteraanit lähteneet mukaan. Olisi mielenkiintoista pohtia, miksi Suomessa ei koskaan ole ollut Vietnamin sodan tapaisia veteraanien sodanvastaisia järjestöjä. Joissakin ulkomaisissa tv-viihdesarjoissa käsitellään teemaa, jossa vanhat sotaveteraanit ovat ajautuneet paheen ja rötösten tielle käyttäen sotakoulutuksen taitoja omiin lainvastaisiin toimintoihin. Helvetin Enkeleinä tunnettu moottoripyöräjengi lienee näistä klassisin. Seuraava valtauutinen lienee se, miten veteraanit ovat kohta kaikki kuolleet. Viimeisillä veteraaneilla on myös ongelmana se, miten voivat kuluttaa veteraanijärjestöihin kasautuneet pääomat elinaikanaan. Nämä pääomat ovat alkaneet kiinnostamaan suuria ikäluokkia eli veteraanien jälkeläisiä. Vaikuttaako se puheisiin ja tarinoihin?

Tapa keskustella sodasta on ennalta merkityksellistetty Suomessa. Veteraanin itsemurhakaatuminen on saattanut hetkeksi palauttaa mieliimme kysymyksiä sodasta, sen merkityksistä ja uudelleen tulkinnoista. Yhteisöllisellä tasolla sota harvoin kykenee läpäisemään teknologian ja virtuaalisuuden kalvon.

Viimeisten tutkimusten mukaan internetin suurkuluttajat ovat epäsosiaalisempia elävissä ihmis-suhteissa kuin muut. Netissä asuvat teinit saattavat olla perheen piirissä tuppisuita ja vetäytyviä, kun taas netissä he voivat ilmaista itseään vilkkaastikin. Tutkimusten mukaan myös teknologian tuoman virtuaalimaailman parissa asuvat superkuluttajat ovat muita masentuneempia ja levottomampia. Toivottavaa on, että internet sisältäisi keskustelua 6.12 tapahtumista ja tarjoaisi hartaushetken kuulokkeet päässä istuville virtuaali-ihmisille, meille.

Aki-Mauri Huhtinen & Jari Rantapelkonen